Occamin partaveitsi on vasara, jolla hakataan ruuveja.
Maailmassa tuntuu olevan aina vain kaksi totuutta, meidän ja noiden toisten. Joko ilmastonmuutos on tosiasia tai sitten ei ole. Joko ihmiset ovat rasistisia persuja tai sitten tekosuvaitsevaisia punaviherstallareita. Joko kommunismi tai sitten kapitalismi. Joko länsimaisuus tai sitten muslimit. Joko kaupunkilaiset tai sitten maalaiset. Joko polkupyöräily tai sitten autoilu.
Ihminen ajattelee ja oppii yksinkertaistamalla. Yleistäminen ja stereotypiat on vain yksi sen äärimmäinen esiintymistapa. Samaa yksinkertaistamista tapahtuu joka paikassa alkaen ihmisten välisistä suhteista ja päättyen tieteelliseen tutkimukseen. Kun näet jonkun ihmisen, muodostat ensivaikutelman perusteella ihmisestä kuvan jonka perusteella lokeroit hänet erilaisiin luokkiin. Tämän kaikeen teet tiedostamatta ja erikseen sitä pohtimatta. Tieteissä etsitään totuuksia ja yhtälöitä, joilla asioita voidaan kuvata irrallaan ja yksinkertaistetusti. Ja mitä yksinkertaisempi totuus, sitä arvostetumpi ja ymmärrettävämpi asiasta tulee.
Varsinkin kun ihminen tutustuu tai opiskelee uutta asiaa, haluaa hän muodostaa asioista hyvin yksinkertaisen kuvan. Sellaisen jonka ihmisen aivot pystyvät hahmottamaan. Tässä vaiheessa kaikki asiat nähdään tämän kuvan läpi, ja mitä yksinkertaisempi kuva, sitä helpommalta maailma näyttää. Yksittäisen ihmisen lisäksi sama tuntuu pätevän isoimmassakin mittakaavassa. Esimerkiksi eli aatteissa ja politiikassa vallalla on usein vain yksi tai muutama tapa ajatella. Taloustieteessä eri suuntaukset saavat usein niin vahvan aseman, että ne kärjistetään äärimmilleen. Esimerkiksi John Maynard Keynes ei ajanut pelkästään valtion osallistumista talouspolitiikkaan suhdannevaihteluiden tasoittamiseksi, kuten keynesiläinen oppi on asian yksinkertaistanut. Ja keynesiläisyyden vastavoimana Milton Friedmanin oppi liberaalista taloudesta on ajettu myös äärimmäisyyteen. Mihinkähän Thomas Pikettyn uudet ajatukset saadaan kärjistettyä, vai ovatko ne jo?
Vaikka tuossa edelle mainitsin Keynesin, Friedmanin ja Pikettyn kriittisessä sävyssä, niin tärkeää on huomata etten kritisoi kyseisiä henkilöitä, vaan tavallisia ihmisiä jotka yksinkertaistavat kyseistä henkilöiden ajatuksia äärimmilleen. Pahimmillaan tällaiset ihmiset uskovat näiden yksinkertaistettujen asioiden olevan puhdasta totuutta, jotka kuvaavat koko maailmaa ja joiden mukaan tulee elää. Uskon että Keynes, Friedman ja Piketty näkevät maailman monimuotoisuuden. Heidän virheensä on yrittää yksinkertaistaa sitä niin että sen pystyy esittämään muiden ihmisten ymmärtämässä muodossa talouden tai tieteen lakeina.
Eli väitän siis, että selvästi suurin osa ihmisistä ei pysty hahmottamaan vaikkapa taloustieteen vaikutuksia yhteiskunnassa kokonaisuudessaan. Sen sijaan he ottavat asiat laajemmin ymmärtävien ihmiset esittämät yksinkertaistukset tosiasioina ja kärjistävät ne. Tästä seuraa että kaikki asiat yleistetään sopimaan näihin "tosiasioihin", olivat asiat sitten kuinka monimutkaisia tahansa. Tieteessä jopa yleinen suuntaus on erikoistuminen, eli edetäkseen tutkijana ja ollakseen alansa huippu, ihmisen täytyy olla jonkin hyvin kapean sektorin asiantuntija. (Vanhojen antiikin tiedemiesten, kuten vaikkapa Aristoteleen laaja-alaisuus tuntuu olevan joko unohdettua tai väheksyttyä.) Eikä laaja-alaisia ihmisiä, jotka tietävät monesta asiasta kohtuullisesti, arvosteta. Ja jos vaikka jokin asiantuntija vanhempana oppisi näkemään asiat laajemmassa valossa, niin kuitenkaan häneltä muistetaan vain nuoruuden yksinkertaiset totuudet.
Miksi näin? Johtuuko tämä ihmisen aivojen rakenteesta ja ajattelusta? Eli voiko ihminen oppia asioita muulla tavalla kuin yksinkertaistamalla? Tuo oikeastaan tarkoittaisi ettei ihmisen aivot pystyisi käsittämään maailman monimutkaisuutta. Vai onko kyse kommunikaation ja sanojen aiheuttamasta tiedon yksinkertaistamisesta? Eli vaikka jotkut sisimmässään tajuaisivat maailman monimutkaisuuden, niin sitä ei pysty esittämään toisille ihmisille ymmärrettävästi (mistä ei pysty puhumaan, siitä on vaiettava).
Mutta koska lähes kaikki ihmiset näkevät asiat laajemmin oppiessaan lisää, niin toivoa lienee. Eli oppiessaan asioista muodostuva kuva voi olla monimutkaisempi. Mutta voiko tällainen yhden ihmisen kehitys oikeasti vaikuttaa että koko yhteiskunta kehittyisi vastaavasti?
Ja jos kyseessä on aivojen rakenteen aiheuttama heikkous ihmisen ajattelussa, niin miten rajoittunut on oma yksinkertaistettu kuvani maailmasta?
