Britannian Brexit-äänestys taisi olla viimeaikojen merkittävin tunteilla tehty päätös. Mediassa esiintyneiden haastattelujen perusteella äänestyksellä haluttiin palauttaa päätösvalta omiin käsiin, vastustettiin Angela Merkelin vaikutusvaltaa tai maahanmuuttoa, tai monta muuta syytä joiden yhteyttä EU-eroon voisi miettiä, saati että miten nykyaikaisessa maailma asia vaihtoehtoisesti hoidettaisiin.
Mutta otetaan siis tapaus kuitenkin todisteena, että ihmiset tekevät päätökset tunteilla eikä järkiperusteilla, ja käyttävät järkeä vain löytääkseen tekosyyn jolla perustella päätöstä voi puolustella. Jos näin oikeasti on, niin miten kansanäänestyksissä kampanjat olisi syytä jatkossa hoitaa?
Usein tuntuu, että voimakkain normaalissa vuorovaikutuksessa vaikuttava tunne on omanarvontunteen vahvistaminen. Eli ihmisten täytyy saada tuntea olevansa hyviä, parempi kuin muut. Siksi EU:n idea samanarvoisista ihmisistä ja maista koko Euroopassa ei ole kovin houkutteleva. Myöskään rauhanomainen yhteistyö ja ystävällisyys eivät nostata voimakkaita tunteita. Joten näihin perustuva EU ei sellaisenaan houkuta (ellei sitten saa näistä asioista henkilökohtaista paremmuuden tuntoa, kuten "muiden asiat paremmin tietävät kukkahattutäti-idealistit").
Joten mitä EU:n siis pitäisi tehdä, jotta se vaikuttaisi houkuttelevammalta kansalaisten silmissä? Jos omanarvontunteen vahvistaminen on se voimakkain tunne, niin pitäisikö löytää EU:n ulkopuolelta se tarpeeksi selkeä vastapuoli, jota parempia Eurooppa voisi tuntea olevansa? Mikä se sitten voisi olla? Venäjä, Yhdysvallat, Lähi-idän muslimimaat, Afrikka, Kauko-idän maat? Kaksi noista herättää tällä hetkellä laajemmin voimakkaita tunteita, sellaisia joita voisi käyttää oman yhtenäisyyden vahvistamiseen.
Mutta koska EU:n idea on edistää rauhaa Euroopaan, niin vastakkainasettelu muiden kanssa ei tunnu oikealta tavalta. Tämä johtuu ihmisten kategorisesta eli luokittelevasta ajattelutavasta, jolloin jos EU pyrkiin rauhaan Euroopan maiden välillä, niin sen pitäisi pyrkiä rauhaan myös kaikkien maailman maiden välillä. Tuo on kuitenkin erittäin järkiperäinen ajatus, joten sitä ei haluaisi uhrata Euroopan tunneperäisen yhtenäisyyden ja omanarvontunteen vahvistamiseen.
Mutta onko ihmisillä vaihtoehtoa? Jos tunteet ohjaavat ihmistä, ja omanarvontunto etunenässä, niin mistä löytyisi se vastapuoli, johon vertaamalla eurooppalaiset voisivat tuntea itsensä hyväksi?
Haluaisin ajatella, että koulutus lisäisi ihmisten järkiperäistä ajattelua, niin että voimakkaita tunteita ei tarvittaisi. Kuitenkin ihmisten koulutus on kehittynyt koko ajan, ja voisi uskoa että tällä hetkellä ihmiset Euroopassa ovat koulutetumpia kuin koskaan aiemmin. (Olisi tyhmää väittää että koulutus olisi lisännyt ihmisten tunteiden käyttöä, kun tällaisia nyt kuitenkin tapahtuu.) Joko koulutuksella ei ole riittävää vaikutusta ihmisjoukkojen tunteisiin, tai sitten maailman nykyinen tunteisiin perustuva media (viihde, sosiaalinen media) vaikuttaa enemmän kuin koulutus.
En tiedä mihin tähtäsin kun tätä tekstiä aloitin kirjoittamaan, mutta umpikujalta tämä saattaa tuntua. Varsinkin jos ajattelee ihmisten tapaa luokittelevasti (mustavalkoisesti), eli jos ratkaisu ei ole täydellinen, niin se ei kelpaa. Eli olisiko oikea tapa pyrkiä parantamaan maailmaa kuitenkin tehdä se pieni asia kerrallaan, sen sijaan että etsii yhtä lopullista ratkaisua?
