perjantai 17. toukokuuta 2013

Omia tunteitani, mitä sitten?

Tuntuu että ihmiset pelkäävät omia, itsestään kumpuavia tunteitaan. Niiden sijaan halutaan kokea miellyttäväksi tiedettyjä ulkopuolelta tulevia tunteita, joita haetaan esimerkiksi alkoholista, TV:n sarjoja tai elokuvia katsomalla, musiikkia kuuntelemalla, syömällä tai shoppailemalla (naiset esimerkiksi vaatteita, kenkiä tai koriste-esineitä, miehet esimerkiksi elektroniikkaa, auton varusteita tai harrastevälineitä). Myös työn teko taitaa olla keino saada miellyttäviä tunteita, eli joko haetaan flow-tuntemusta tai kohennusta omanarvontuntoon työtä tekemällä. Myös muiden seurassa oleminen eli sosiaalisuus on erittäin hyvä keino saada miellyttäviä tunteita.

Miellyttävien tunteiden hakemisessa ei ole mitään vikaa, sillä se sitähän me kaikki eläimet (ja ihmiset) teemme. Omien tunteiden kokeminen voi olla jopa epämiellyttävää, varsinkin jos epämiellyttävät tunteet jäävät pyörimään päähän. Yksinoloa ja oman itsensä kohtaamista tunnutaan välttelevän ja kummastellaan ihmistä, joka esimerkiksi tekee viikon vaellusreissuja yksin.

Ja täytyy tunnustaa, että kun olen elämäntilanteen takia joutunut kohtaamaan omia tunteitani enemmän, niin se ei aina ole miellyttävää. Toisaalta olen käyttänyt myös tämän blogin kirjoittamista pakona omista tunteistani, sen sijaan että olisin osannut niitä itse käsitellä. Tuntuu että olen jotain ihmisistä ja meidän kayttäytymisesta oppinutkin, mutta kovin teoriittisella tasolla. Käytännössä omien tunteideni hallinta on vielä alkutekijöissään. Tätä blogia kirjoittamalla läheiset työkaverit ja muut eivät muuta käyttäytymistään, joten samojen ristiriitojen siemenet ovat yhä läsnä.



Uskon kuitenkin, että vain käsittelemällä ja analysoimalla omia tunteitaan ihminen voi kehittyä henkisesti. Ja sitä kautta saavuttaa paremman mielenrauhan ja vakaamman elämän. Ja kuten olen aiemmin todennut, helpompaa on muuttaa itseään kuin muita. Jos tämä alkaa jo kuulostaa joltain itämaiselta hörhöopilta, niin et ole pahasti hukassa. Satuin nimittäin lukemaan tiede-lehteä, ja siellä oli artikkeli mindfulness-meditaatiosta, tuntui että jotkut palat loksahtivat paikoilleen. Mindfulness on kuulemma mystikasta riisuttu mietinnän versio, jossa harjoitetaan omaa ajattelua ja tunteuden käsittelyä. Kuulostaa aivan tunneälyyn liittyvältä, ja sitähän olen tässä matkalla moneen kertaan ylistänyt. En tosin vielä tiedä mindfulness:sta enempää, mutta pitänee tutustua aiheeseen. Muisteisin että kansalaisopistossa tai kesäyliopistoissa on ollut myös mindfulness-kursseja, joten pitänee katsoa josko sellaiseen voisin jossain välissä osallistua.

Jälkipalana olisi kiva heittää väite, että ihmiset jotka tunnistavat omat tunteensa ja reaktionsa eivätkä ole niiden orjia, ovat miellyttävämpi kanssaihmisiä kuin muut, mutta en tiedä miten tuollaisen asian perustelisi.

torstai 9. toukokuuta 2013

Syyttämisen tunteen syyttämistä

Kuulin radiosta Yleisradion jonkin johtajan sanovan, että mediassa nykyään kehdataan julkaista sellaista mitä ennen ei olisi kehdattu. Tämä kommentti tuli kun puhuttiin nykyajan tosi-TV:eistä ja kilpailuista, joissa näytetään ihmisten iloja ja varsinkin noloja hetkiä. Ohjelmat ovat myös muuttuneet aiemmista, joissa tempo oli rauhallisempi ja ihmisille jäi enemmän aikaa miettiä asioita. Toisessa paikassa netin keskustelupalstoilla samoihin aikoihin mainittu kommentti oli "Netti on mediana sellainen, että n. 3 minuutin videon jaksaa katsoa yleensä hyvin, 5 minuuttia pidempi alkaa usein jo tökkiä." Tuo jopa esitettiin jonkinlaisena "kritiikkinä" yli puoli tuntia pitkälle videolle. Kommentti kuvaa myös hyvin nykyajan kärsimättömyyttä.

Onko maailma siis muuttunut? Miksi nykyään kehdataan näyttää sellaista mitä ennen ei olisi kehdattu? Ja ollaanko nykyään nopeampiälyisiä, jolloin entisajan rauhallinen tempo pitkästyttää katsojat? Vai mistä nämä muutokset johtuvat? Eikä tämä ilmene pelkästään mediassa, vaan myös esimerkiksi ihmisten vapaa-ajassa ja harrastuksissa.

Oma selitykseni on aiemmin mainitsemani Tunteiden vuosisata, eli vaikka ihmiset ovat olleet fysiologisilta ominaisuuksiltaan aivan samanlaisia tuhansia vuosia, niin kulttuuri on opettanut ja painottanut tiettyjä asioita. Ja viime aikoina kulttuuri on painottanut tunteiden merkitystä. Tunteet syntyvät nopeasti, monta kertaluokkaa nopeammin kuin järkipohjainen ajattelu. Ja tunteisiin vetoamalla saadaan helpommin reaktioita aikaan kuin ajattelua vaativalla sisällöllä. Tunteet ovat matalan tason toimintoja aivoissa ja pohjimmiltaan hyvin samanlaisia kaikilla ihmisillä, joten niitä hyödyntämällä ohjelmien tekijät pystyvät saamaan helposti halutun reaktion katsojissa. Sen sijaan ajattelu on hidasta eikä yhtä ennustettavaa, joten eri ihmiset saavat samasta ohjelmasta erilaisia vaikutteita, sellaisiakin joita ohjelman tekijä ei ole halunnut. Joten mediassa on siis helpompaa käyttää tunteisiin vetoavaa materiaalia järkiperäisyyteen vetoavan sijasta.

Sama tausta on kärsimättömyydellä, eli kun ihmiset ovat tottuneet saamaan jonkun tunteen nopeasti, niin samanlaisia kokemuksia halutaan lisää. Ja kun tunteet syntyvät nopeasti, niin ei tarvita pitkää aikaa huomata synnyttääkö juuri katsottu ohjelma mieluisia tunteita. Joten jos ohjelma ei jo parissa minuutissa luo haluttuja tunteita, niin miksi vaivautua katsomaan pitemmälle, kun halutunlaisia ohjelmia löytyy pilvin pimein. Kenellekään ei enää tarjota "varttia julkisuudessa", tai sitten aika on jo muuttunut minuuteista sekunteihin. Pian on vain sen verran aikaa herättää ihmisten mielenkiinto.

Itse en pidä nykyisestä suuntauksesta, vaan mielestäni yhteiskunnan kannalta olisi parempi jos järkipohjaista ajattelua painotettaisiin enemmän ja ihmiset oppisivat tajuamaan omat tunteista kumpuavat toimintatapansa paremmin. Sillä järki ja ajattelu ovat ne, jotka ovat nostaneet ihmisen menestykseen (enkä nyt tarkoita taloudellista menestystä).

Mutta en ole (onneksi) maailman diktaattori, joka voisi määrätä miten kaikkien ihmisten tulee toimia, saati että voisin edes valita läheisimpien ihmisten toimia. Joten ainoa ihminen jonka käyttäytymiseen voin todella vaikuttaa, on oma itseni. Vain sitä kautta pystyn vaikuttamaan maailmaan. Toki joku voisi ajatella että voivansa vaikuttaa muiden käytökseen, mutta jos sitä ei tee omaa käyttäytymistään ymmärtäen, on se vain itsensä petkuttamista ja edelleen omien tunteiden johdateltavana olemista. Mielipideosastoilla ja netin keskustelupalstoilla muiden ihmisten käyttäytymisen parjaaminen ja muuttamisen vaatiminen on sellaisenaan turhaa puuhaa.
 
Joten käytännössä itselläni tämä on johtanut tämän blogin kirjoittamiseen, eli olen pohtinut ja purkanut asioita tänne, yrittäen ymmärtää tunteiden vaikutusta ihmisten ja omaan käyttäytymiseeni. Joku voisi myös sanoa, että tämä on myös turhaa puuhaa, ja olisi omalta kohdaltaan oikeassa. Taustalla olen toki tehnyt itsetutkiskelua, mutten ole sitä juurikaan tänne kirjoittanut. Sillä matkalla olen edelleen. Ainoa keino on ymmärtää ja tavallaan hyväksyä maailma sellaisena kuin se on, mutta kuitenkin itse toimien sellaisen maailman eteen jollaisessa haluaisi elää.