Välitilinpäätös, tunteet vai järki?

Kun aiempia tekstejäni lukee, voi saada vaikutelman että mielestäni tunteet ovat kaikki kaikessa, eikä järki liity mihinkään ihmisen tekemään. Noin ei tietenkään ole, mutta täytyy myöntää että olen tuonut esille voimakkaasti tunteiden vaikutusta ihmisen toiminnassa. Ehkä motivaationi sille on, että tuntuu kuin suurin osa ihmisistä ei tajuaisi oman käyttäytymisensä perusteita, ja antaisi järjelle liian suuren painoarvon. Siksi olen yrittänyt tuoda tunteiden osuutta esille.

Edelleen silti olen sitä mieltä, että tunteet vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen paljon, varsinkin pohjimmaisena eli motivoivana tekijänä. Usein älykkyyttä käytetään vain keksimään järkiperäisiä tekosyitä omalle toiminnalleen. Eli tunteet motivoivat ja päättävät mitä tehdään, ja järkeä käytetään sen jälkeen, usein hyvinkin menestyksellisesti. Ja tuskin minäkään tätä kirjoittaisin, ellei minulla olisi jokin tunteista kumpuava syy tehdä tätä.

Joten jos ihmisessä tunteet ovat merkittävä tekijä, niin mitä sitten? Onko se syy luopua järjen käyttämisestä? Voinko sillä puolustella huonoja tekojani? Onko järjen käyttöä turha kehittää, kun tunteet kuitenkin ovat vallassa? Mikä on oma agendani tässä?

Itse olen sitä mieltä, että ihmisen tulisi ymmärtää omaa käytöstään. Ja vähättelemällä tunteiden vaikutusta ihminen ei voi tajuta omaa käytöstään, saati kehittyä ihmisyksilönä. Joten järki tulee hyvin voimakkaasti kuvaan; järkeä tarvitaan ymmärtämään omia tunteitaan ja niiden vaikutusta. Eli en pyri vähättelemään ihmisen älykkyyttä, vaan näkemään ihmisen toiminnan kokonaisuutena johon vaikuttaa sekä tunteet että järki. Ja vasta kun näkee kokonaisuuden, voi menestyksellisesti oppia ja kehittyä paremmaksi (ihmisenä).

Järkeen perustuvat tieteenalat, alkaen matematiikasta ja fysiikasta, ovat kehittyneet historian aikana todella pitkän matkan. Niissä on pystytty määrittelemään ja sopimaan käytettävät termit ja yksiköt, joten tiedon välittäminen toisille ihmisille on melko helppoa. Näin tiedettä tekevät ihmiset pystyvät omaksumaan toisten työn ja jatkamaan sitä ja kehittämään sen päälle uutta. "Pehmeämmissä" ihmistieteissä ei olla vielä noin pitkällä, sillä ihminen on sen verran monimutkainen kokonaisuus, että on lähes mahdoton kuvata yksiselitteisiä asioita. Jos löydetään jokin yksittäinen teoria, joka onnistuneesti kuvaa ihmisen toimintaa, niin harvoin se kuitenkaan on kaikkialla pätevä saati kaikenkattava. Vaikka yksi asia kuvattaisiin täsmällisesti, niin silti monet muut asiat vaikuttaisivat ihmisten käyttäytymiseen, joten kokonaiskuvaa on lähes mahdoton muodostaa. Se (ihminen) on aivan liian monimutkainen systeemi, jotta edes sen toiminnan voisi kuvata kattavasti ja yksiselitteisesti. Ihmiset eivät osaa oppia ihmisyyttä toisilta, vaan kaikkien oppia tapahtuu oman kantapäänsä kautta, omiin kokemuksiinsa pohjautuen.

Silti mielestäni näitä teorioita ja ymmärtämystä ihmisen käyttäytymisestä tulee etsiä. Vaikka tavoite on täysin mahdoton saavuttaa, niin ottamalla askeleita sitä kohden päästään kuitenkin parempaan ymmärrykseen ja kuvaan. Ja parempaa ymmärrystä voi käyttää parantamaan ihmisten ongelmia, erityisesti ihmissuhteiden ja ihmisyhteisöjen ongelmia. Jos ihmiset ymmärtäisivät toimintaansa paremmin, niin mielestäni ihmisten maailma toimisi paremmin.

Autoilun tunteista verkkokirjoitteluun, eli road rage:sta netin trolleihin

Aina välillä esiin nousee autoilijoiden kiivaus liikenteessä, eli itsekäs käyttäytyminen ja muiden kuljettajien morkkaaminen. Äärimmillään tämä ilmenee jonkinlaisena "road rage" eli tiehulluutena, jossa ihminen menettää täysin malttinsa. Nuo ovat onneksi harvinaisia, mutta kuitenkin lähes jokainen kuljettaja (tunnusti tai ei) on harmitellut muiden kuljettajien käytöstä, joko muiden hurjastelua tai sitten tientukkona oloa. Ja usein noihin muihin kuljettajiin suhtaudutaan voimakkaalla tunteella, ikäänkuin muut kuljettajat olisivat tahallaan loukanneet toiminnallaan juuri meitä.

Esimerkkejä noista henkilökohtaisesti otetuista tapahtumista tiellä on vaikkapa ohitettavan kiihdyttäminen, perässäroikkuminen ja sen käyttö painostuksena, hidastelu muiden estämiseksi, ja kiilailu eteen. Näitä ei tarvitse edes paljoa miettiä, sillä monet liikennetapahtumat tunnutaan ottavan henkilökohtaisesti ikäänkuin toisen teon motiivi olisi tahtoa pahaa toiselle, tai henkilökohtainen mielenosoitus. Ehkä tuollaisia mielenosoituksiakin on, mutta luulen kuitenkin, että suurin osa noista tapahtumista on väärintulkintoja. Ohitettava todennäköisesti saattaa kiihdyttää kun vasta toisen ohittaessa huomaa vauhtinsa hidastuneen ja ajaneensa hitaampaa kuin oli tarkoitus. Perässäroikkumisella tuskin aina yritetään pakottaa edelläolijaa ajamaan lujempaa, vaan kun takana tuleva kuski haluaisi pitää luonnostaan lujempaa vauhtia, niin sitä väkisin ajautuu lähelle toisen takapuskuria. Hidasteleva kuski saattaa olla epävarma juuri sillä hetkellä, joko ei tiedä mihin pitäisi mennä tai muu liikenne häiritsee, joten varovainen ihminen hidastaa vauhtia. Ohittaja saattaa yliarvioida oman ohitusvauhtinsa ja palata liian nopeasti samalle kaistalle. Eli todennäköisesti se toinen kuski ei edes tajua tekevänsä jotain joka häiritsee toista, vaan keskittyy vain omaan tekemiseensä, toki jättäen ehkä toisen huomioinnin liian vähälle.

Mutta miksi sitten loukatut kuskit ottavat tuollaiset toiminnat henkilökohtaisesti, eli miksi tunteet kuohahtavat liikenteessä herkemmin kuin muussa kanssakäymisessä? Oma teoriani on, että autoissa ihminen ei näe toista ihmistä, vaan vain auton. Ja kun ihminen ei näe toista ihmistä, nin ei saa eleistä, ilmeistä ja muusta non-verbaalisesta viestinnästä vahvempaa tietoa toisen käyttäytymisestä, samaan tyyliin kuin että puhe on vain pieni osa vuorovaikutuksesta. Liikenteessä tapahtuu vuorovaikutusta myös kuljettajien kesken, mutta siinä ei ole edes sanoja saati muita eleitä. Joten toisen tekojen motiivin arvioiminen jää lähes täysin oman mielikuvituksen varaan. Ja jostain syystä ihminen on sen verran itsekeskeinen, että helposti kuvitellaan toisen motiivien liittyvän itseensä, vaikka toinen ei ehkä ole edes huomannut toista. Ja lisäksi jostain syystä ihmiset ovat herkempiä negatiivisille vaikutteille, joten ehkä senkin takia mielummin uskotaan toisen (tuntemattoman) toimivan pahansuopaisesti.

Joten jos tuo teoria pitää paikkansa, niin voisiko asialle tehdä mitään? Yksi vaihtoehto olisi tehdä avoautot pakollisiksi, jolloin ihmiset näkisivät toisensa eivätkä tekisi vääriä tulkintoja toisten teoista. Ehkä samalla hymyileminen ja ystävällisyys liikenteessä lisääntyisi, kun kuljettajat näkisivät toiset ihmiset eikä vain autoja. Mutta toisaalta, kuka haluaisi ajaa avoautolla Suomen ilmastossa? Ehkei idea ole kuitenkaan sen positiivisten vaikutusten arvoinen. :)

Ja jos nyt, tätä netistä lukiessasi, mietit että mikä mahtaa olla tämän tekstin kirjoittajan motiivi, niin ehkä sinulle on käymässä juuri samoin kuin monille liikenteessä. Kun tekstistä saa vähemmän tietoa toisen tunteista verrattuna henkilökohtaiseen kanssakäymiseen, niin ihminen kuvittelee toisen tunteet. Ja kun ihminen on herkempi negatiivisille vaikuitteille, niin on luontevampaa kuvitella toisen motiivit negatiivisiksi omalta kannaltaan, vaikka toisella ei olisi mitään mielessä. Tuosta herkkyydestä negatiivisille asioille sanotaan että ihmiselle pitäisi antaa noin 5 positiivista palautetta yhtä negatiivista palautetta kohden, jotta se tuntuisi vastaanottajalta tasapainoiselta.

Joten eikö tuon saman liikennekäyttäytymisen tulkinnan voi soveltaa vaikkapa netin keskustelupalstoihin. Kun ei tunneta toista eikä nähdä kuin tämän kirjoittama teksti, niin on helppo tulkita toisen käyttäytymistä väärin. Usein keskustelu on hyvin lyhyttä, kukin tuo vain oman kantansa esille noteeraamatta toisen kirjoituksia, joten myös tekstistä jää toisen huomioiminen pois. Ja taas, kun ei saada suoraa kuvaa toisen käyttäytymisestä, niin kuvitellaan se henkilökohtaisesti ja tulkitaan negatiiviseksi.

Joten jos noin on, niin miten nettikeskustelun tasoa voisi parantaa? Jos siihen saisi normaalia suoraa vuorovaikutusta, niin väärinkäsitykset vähenisivät ja toisten tarkoitus ymmärrettäisiin paremmin. Mutta nettikeskustelussa on puolensa verrattuna suoraan keskusteluun, sillä eri puolilla maata ja eri aikaan paikallaolijat voivat keskustella, toisin kuin suorassa keskustelussa. Joskus olen haaveillut toimivasta videokeskustelupalstasta, jonne tekstin sijaan lähetettäisiin videokommentteja. Tällaisen käytettävyys olisi kuitenkin nykytekniikalla vielä melko kömpelö. Joten jääkö ainoaksi mahdollisuudeksi ihmisten opettaminen huomioimaan toisia ja toisten tunteita myös nettikeskustelussa? Suorassa keskustelussa on normaalia nyökkäillä ja myötäillä toisen puhuessa, silloin kun viesti menee perille, ja näyttää epävarmoja eleitä silloin kun ei oikein ymmärrä toista. Tällaisiin toimiin ei vain ole olemassa hyvää käytäntöä, eli miten sellaisia voisi tehdä kirjoitetussa tekstissä.

Joten taas kerran, mitään absoluuttista ratkaisua ei tunnu olevan, vaan kaikki pelkistyy ihmisten käyttäytymiseen ja oppimiseen.