Millainen työryhmä eli tiimi toimii parhaiten?

Kävin jokin aika sitten Scrum Master -kurssilla. (Scrum on ohjelmistoprojekteissa käytetty tapa organisoida asiantuntijatiimi itseorganisoituvaksi ryhmäksi.) Kurssin vetäjä, kuulu Jim Coplien, järjesti yhden harjoituksen, jossa kurssin osallistujat muodostivat joukkueita ja kilpailivat erilaisissa kehittymistä vaativissa tehtävissä. Etukäteen Jim valitsi yhden joukkueen, jonka arveli suoriutuvan parhaiten, ja kirjoitti joukkueen paperille joka paljastettiin tehtävän lopuksi.

Jim arveli, että heterogeenisin joukkue, eli joukkue jossa oli paljon erilaisia ihmisiä, voittaisi. Kuuleman mukaan vastaavissa tehtävissä kyseinen sääntö onnistuu jopa 95% tapauksista. Kun joukkueessa on erilaisia ihmisiä, niin he tuovat erilaisia taitoja ja erilaisia näkökulmia, jolloin luovuus ja oppiminen tapahtuu joukkueen sisällä luontevasti.

Tällä kertaa kyseinen ennustus ei kuitenkaan osunut oikeaan. Jimin valitsemalla joukkueella oli alussa vaikeuksia, ja he pääsivät vauhtiin vasta aivan tehtävän loppupuolella. Voittajaksi tuli joukkue, jossa oli hieman vähemmän heterogeenisyyttä, mutta joka toimi sujuvammin yhteen. Itse satuin kilpailuhenkiseen joukkueeseen, joka tuntui välillä keskittyvän sääntöjen kiertoon ja muiden häiritsemiseen enemmän kuin omaan suoriutumiseen, joten pärjäsimme kohtuullisesti.

Mutta miksei tuolla kertaa Jimin ennustus osunut oikeaan? Oma tulkintani oli, että valitussa joukkueessa oli tavanomaista enemmän monimuotoisuutta, sillä siinä oli suomalaisia ja ulkomaalaisia, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, eli varsin eritaustaisia ihmisiä. Joten joukkueella meni alussa paljon aikaa oppia toimimaan yhteen, jolloin muut joukkueet saivat pitkän etumatkan. Tosin täytyy myöntää, että joukkueen kehittymisvauhti oli lopussa suuri, joten jos tehtävä olisi jatkunut pitempään olisi tilanne voinut muuttua.

Joten Jimin peukalosääntö, eli monimuotoisin  ryhmä toimii parhaiten, saattaa hyvinkin pitää paikkansa tietyissä rajoissa. Mutta tuon tapauksen perusteella muutkin ominaisuudet vaikuttavat asiaan. Tuo monimuotoisuus ottaa huomioon lähinnä ihmisten tekniset kyvyt, ei yhteistyökykyä. Eli samanlaiset ihmiset ymmärtävät toisiaan paremmin, jolloin yhteistyö toimii. Erilaisilla ihmisillä taas on vaikeampaa ymmärtää toisia ja toimia yhteen. Todennäköisesti noilla kursseilla osallistujat ovat suhteellisen samanlaisia ihmisiä, jolloin yhteistyö toimii auttavasti joka tapauksessa. Tällöin monimuotoisuus eli laajemmat taidot saavat suuremman merkityksen. Mutta jos monimuotoisuus on suurempaa, alkaa ongelma olemaan ihmisten yhteistyössä ja toisten ymmärtämisessä.

Joten millainen työtiimi sitten toimii parhaiten? yksiselitteistä vastausta ei ole, vaan kyseessä on monen tekijän summa (tai tulo), mukaanlukien ryhmän taidot ja toisaalta ryhmän yhteistyökyky. Homogeeninen tiimi saattaa suoriutua rutiinitehtävistä hyvin, kun taas luovissa ongelmanratkaisutehtävissä heterogeenisyys on voimavara, edellyttäen että ryhmän yhteistyö toimii.


Mutta onko työskentely mukavampaa homogeenisessä ryhmässä kuin heterogeenisessä? Ryhmässä jossa on samankaltaisia ihmisiä, saattaa helpommin saada ymmärrystä ja arvostusta, ja se voi siksi olla palkitsevampaa (tunteiden kannalta).

Andy Warhol ja taiteen kulutusarvo

Aamulla radiotoimittaja sanoi, että japanilaiset suhtautuvat kopioituihin esineisiin ja taiteeseen suopeammin kuin länsimaiset. En tiedä osaavatko he nauttia hienoista esineistä ja taiteesta itsessään, kun taas länsimaisilla esineen "aitous" tai tekijä on tärkeää arvostuksen kannalta. En tiedä kuinka paljon tuo toimittajan kommentti pitää paikkansa, mutta se toi taas mieleeni Andy Warholin taiteen.

Kävin nimittäin Andy Warhol -näyttelyssä jokin aika sitten. Warholhan on tunnettu monista pop-taiteen töistään, kuten Marilyn Monroen kasvokuvista, ja hänen töistään on maksettu suuria summia. Näyttelyssä oli kuitenkin paljon hyvin yksinkertaisia töitä, kuten valokuva-automaatilla otettuja neljän kuvan liuskoja, ja toisaalta osan painetuista töistä oli tehnyt avustaja Warholin ohjeiden mukaan. En ollut ainoa, jolle tuli mieleen että kuka tahansa osaisi tehdä tuollaista.

Näyttelyn oppaan mukaan se kuitenkin oli yksi Warholin tavoite, eli laskea taide jalustaltaan ja osoittaa että taidetta voi tehdä kuka tahansa, eikä se vaadi pikkutarkkoja tekniikoita. Eli ilmeisesti taiteen pitäisi olla vain sellaista jonka katselemisesta nauttii. Eli ehkä samaa ajatusta mitä alun radiotoimittajan kommentti japanilaisista, eli sillä kuka taiteen on tehnyt ei ole väliä jos siitä pitää ja se aiheuttaa mukavia tunteita.

Toki Warhol on tehnyt monia asioita ensimmäisenä ja ollut uraauurtaja, joten tarkoituksenani ei ole vähätellä hänen töitään. Enkä myöskään kritisoi Warholia siitä, että rikastui töillään, vaikka tavallisen ihmisen samanlainen työ olisi lähes arvoton (kaupallisesti). Sillä ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa. Ehkä Warhol naureskeli partaansa, kun yritti arkipäiväistää taidetta mutta silti ihmiset maksoivat teoksista eliittitaiteen hintoja.

Taiteilijoiden tavoite on usein herättää tunteita tai mielikuvia teoksillaan. Idealistisesti hyvä taide on sellaista, joka herättää katselijassaan jotain, inspiroi tai herättää jonkun tunteen. Varmasti tämä tavoite oli myös Warholin töiden taustalla. Jos tämä olisi taiteen ainoa arvo eli sen "kulutusarvo", niin samanlainen työ tuntemattoman tekijänä pitäisi olla samanarvoinen kuin Warholin tekemänä. Näin ei kuitenkaan ole, joten miksi teosten tekijä tai aitous on niin tärkeää? Mitä muita tunteita taideteokset herättävät?

Voiko kalliin taiteen hankkimisessa olla myös samaa tunnetta kuin missä tahansa shoppailussa, oli se sitten vaatteiden, autovarusteiden, elektroniikan, harrastevälineiden tai minkä tahansa esineiden ostamisessa? On mukavaa ostaa uusia hienoja asioita, ja saada sitäkautta miellyttäviä tunteita. Voisiko se myös toimia omanarvontunnon parantajana? Eli kun ihminen on hankkinut jonkun tavaran, oli se kallista taidetta, rihkamaa tai hieno älykännykkä, niin hän tuntee itsensä paremmaksi kuin muut jolla sitä ei ole. Usein nimittäin vanva ihmisen motivoija on hierarkkisuus eli tarve tuntea itsensä paremmaksi kuin muut. Jotenkin alkaa tuntua, että tuo tarve on yksi ihmisen päätunteista.