Kuinka monta yksittäistä hyvää joululahjaa muistat lapsuudestasi?
Vanhempani ovat kokeneet sodan jälkeisen pula-ajan, jolloin kaikesta oli puutetta. Kun jouluna tai syntymäpäivänä sai lahjaksi uusia lämpimiä vaatteita, kenkiä tai muuta tarpeellista tavaraa, oli se ilo ja nuo lahjat ovat jääneet heidän mieleensä. Eli ei liene ihme, että vanhemmillani on edelleen tarve ostaa "tarpeellisia" tavaroita lahjoiksi. Antamalla hyödyllisen ja tarpeellisen tavaran lahjaksi saa itselleenkin voimakkaan auttamisen tunteen.
Omassa nuoruudessani "tarpeelliset" tavarat eli vaikkapa kudotut sukat tai uusi kerrasto isovanhemmilta tuntuivat tyhmiltä lahjoilta. Kun sukkia ja kerrastoja oli riittävästi, ei niitä oikein osannut lahjoina arvostaa, varsinkaan kun vertaa leluihin. Eli siihen aikaan elintaso oli jo kasvanut reilusti (vaikkei vielä tähän päivään voi verrata), ja Anttilan postimyyntikuvastot ja muut mainokset oli luettu tarkkaan joululahjatoivelistaa kirjoitettaessa. Toki silloinkin kiitettiin (vanhempien käskystä) näistä tarpeellisista lahjoista, mutta tavarat laitettiin sivuun ja aloitettiin leikkimään niillä mukavilla leluilla, joista sai hyvät fiilikset eli tunteet.
Nykyään kun vaatteet ja tavarat ovat halpoja ja niitä saa yllin kyllin kaupoista, ei tavaran saamisella ole niin suurta tunnearvoa. Voi käydä jopa päinvastoin, eli saamalla käyttötavaran jolla itselle ei ole jostain syystä käyttöä, tuo se lähinnä vaivautumisen tunteen. Tavara tulee jäämään käyttämättömänä kaappiin, ja tuntuu että lahjan antajan vaiva on turhaanheitettyä, tuhlausta. Siksi ehkä nykyään lahjoina hankitaan lahjakortteja ja lippuja tapahtumiin tavaroiden sijaan.
Hyödyllisten tavaroiden saaminen voi nykyään tuoda vastaanottajan mieleen myös "alemmuuden" tunteen. Eli saaja miettii että luuleeko tuo lahjan antaja, ettei vastaanottaja itse voisi sitä hankkia. Että kuvitteleeko tuo antaja saajan olevan niin heikoilla, jos luulee että saaja tuollaisesta ilahtuisi. Että kuvitteleeko antaja olevansa parempi ihminen kuin saaja!
Jos tuollaiset negatiiviset tunteet ovat voimakkaat, tai sattuvat arkaan kohtaan, niin jopa oikeasti hyödylliselle lahjalle ei haluta antaa arvoa vaan se vesitetään. Esimerkiksi yhden tuttavani lapsi oli saanut syntymäpäivälahjaksi rahaa uuden paremman puhelimen ostoon. Nyt vain sattui, että puhelin putosi ja särkyi ja uuden puhelimen tarve tuli välittömäksi. Kuitenkin toisen vanhemman mielestä lapsen saamia lahjarahoja ei olisi saanut käyttää uuden puhelimen ostoon, vaan se pitäisi hankkia "omista rahoista" (tässä tapauksessa kuitenkin exän rahoista). Ylpeys voi olla voimakas tunne, ja ikävän vivahteen se saa jos se ei kestä antaa toiselle auttamisen tunnetta.
Mutta mikä oli tämän tarinan opetus itselleni? En olisi rehellinen, jos en tunnistaisi tuota tuttavan kokemaa tunnetta myös itsessäni. Kuinka osaisin vastaanottaa lahjan ja sanoa kauniisti kiitos, jos parhaimman tunteen lahjasta saa antaja? Miksen voisi olla iloinen siitä että toinen saa auttamisesta hyvän tunteen, vaikkei se itselleni niin suurta iloa toisikaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti