Nettikirjoittelun paradoksi ja pätemisen tarve

Monesti ihmiset pitävät ihmiset pitävät netissä kirjottelua pätemisen tarpeena, eli nämä kirjoittajat haluavat esittää olevansa parempia kuin toiset ja saada ihailua. Kärjistetyimmillään lukijat voivat ajatella että kirjottaja pitää lukijoita huonompina.

Olen pitänyt tätä blogia nyt kohta 2,5 vuotta, enkä ole koko aikana kertonut siitä kenellekään enkä linkittänyt tätä mihinkään. Toki Googlen kautta muutama lukija on tänne löytänyt, mutta palautetta en ole saanut ollenkaan. Voisi kysyä miksi sitten jatkan tämän kirjoittamista? Tai blogin aiheen mukaan mikä on se tunne joka saa minut tätä silti kirjoittamaan? Onko se tuo pätemisen tarve?

Toisaalta ihmiset kirjoittelevat myös netin keskustelupalstoille, joissa palautetta tulee varmasti. Alkuoletus kuitenkin on, että tällainen kirjoittelu tehtäisiin että saataisiin hyväksyntää muilta, ja sitä kautta vahvistusta omalle itsetunnolle. Tämä on hyvin vahva vaikutin kaikilla ihmisillä.

Netin keskustelupalstat keräävät yleensä samanmielisiä ihmisiä, esimerkiksi harrasteeseen tai muuhun toimintaan liittyville palstoille kirjoittavat yleensä melko samanmieliset ihmiset. Kuitenkin näilläkin on tapana että johonkin postaukseen vastaavat vain ne, joilla on asiasta eri mielipide. Toki jonkin verran tulee myös hyväksyviä vastauksia, tai "peukku ylös"-vastineita, mutta pidemmät kommentit ovat usein jollain tapaa postausta kritisoivia, joko vain toisesta näkökulmasta tai suoranaisesti erimieltä olevia, jotka haluavat tuoda oman kantansa esiin.

Eli jos alkuoletukseni pitää paikkansa, ja ihmiset kirjoittavat saadakseen hyväksyviä vastauksia, niin mitä tässä tapahtuisi? Ensimmäinen kirjoittaja ei tunne saaneensa hyväksyntää, ja puolustaa eli osin toistaa alkuperäistä kirjoitustaan. Tästä johtuen myös vastaaja (joka toi vain esille oman näkökulmansa, sille hyväksyntää hakien) alkaa myös puolustaa omaa näkemystään, koska alkuperäinen kirjoittaja päätyi puolustamaan omaa näkökantaansa eikä siten tuntunut noteeraavan hänen mielipiteitään. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että molemmat vain toistavat ja jankuttavat omaa mielipidettänsä, eikä minkäänlaista yhteisymmärrystä synny. Tällaista voi tapahtua helposti, vaikka unohdettaisiin varsinaiset trollaukset kokonaan. Pitkään jatkuessa tämä voi johtaa henkilökohtaiseen vastenmielisyyteen toista kohtaan.

Jos tuossa molemmat kirjoittajat olisivat ymmärtäneet omia motiiveitaan (eli tunteitaan) kirjoitukselle, niin todennäköisesti he olisivat myös huomanneet saman kaipuun toisessa, ja osanneet ehkä paremmin huomioida toista. Näin tilanne olisi ollut molemmille miellyttävämpi ja varmasti opettavampi. Mutta usein näin ei tapahdu, ja varmaankaan kumpikaan kirjoittaja ei tunne saaneensa hyväksyntää. Ja tämä kaikki tapahtuu sitä todennäköisemmin mitä vakavammin ja vakavasta aiheesta keskustellaan. Eli "tyhjänpäiväisessä" jaarittelussa tätä ei tapahdu, koska siinä ihmisen todelliset periaatteet ja mielipiteet eivät tule esille.

Joten miksi sitten minä kirjoitan tätä, ja miksi ihmiset jatkavat kirjoitteluaan netin keskustelupalstoille? Tuo hyväksynnän hakeminen muilta ei sellaisenaan tunnu riittävän voimakkaalta, sillä ihmiset oppisivat pian ettei sellaista netistä useinkaa saa. Järkiperäiset syyt saa mielestäni unohtaa, sillä mielestäni rationaaliset syyt ovat usein ihmiselle vain tekosyitä, joilla perustellaan itselle tunteilla tehtyjä päätöksiä.

Ehkä tällaisesta "julkaisemisesta" saa jo sellaisenaan itselle hyvän mielen, että kuviteltu toisten hyväksyntä tai "pätemisentarve" täyttyy. Tunteet syntyvät kuitenkin ihmisessä itsessään (eli ihminen pystyy lietsomaan omia tunteitaan), joten miksei ihminen voisi saada hyviä tunteita pelkästään siitä että kirjoittaa omasta mielestään hyvin? Kun ihminen tekee jotain mistä pitää ja missä itse tuntee olevansa hyvä, saa hän siitä hyvän mielen. Siinä ei välttämättä tarvitse toista vierelle, jota paremmaksi itsensä voi tuntea.

Eli se mitä toiset voisivat kuvitella pätemisen vuoksi tehdyksi kirjoitteluksi, saattaa hyvinkin olla sitä. Mutta toisaalta jos kirjoittaja ei edes tarvitse toisten reaktioita saadakseen tunteen, vaan tunteet syntyvät kirjoittajassa itsessään, niin mitä pahaa siinä olisi?