Otsikko asian jo oikeastaan kertoo. Jos joku loukkaantuu toisen henkilön (tai ihmistyhmän) puolesta, niin tällä loukkaantuneella on usein aavistuksen ylimielinen asenne tätä alkuperäistä "loukattua" kohtaan. Ja tämän asenteen voisi joku tulkita myös loukkaukseksi.
Toki ylimielinen asenne voi olla myös suojeleva, hyvää tarkoittava. Mutta usein silti tällaisessa toisen puolesta loukkaantumisessa on kyse siitä, että pitää itseään tämän "loukatun" suojelijana, eli parempana kuin tämä "loukattu". Ikäänkuin "loukattu" ei pystyisi itse puolustautumaan ja siksi tämän "jalon" ihmisen täytyisi loukkaantua toisen puolesta.
Ja toki toisen puolesta loukkaantuminen tarkoittaa, että tällä on sympaattinen asenne "loukattua" kohtaan. Ja toki on tilanteita, jossa esimerkiksi tämä "loukattu" ei ole paikalla eikä voi siten itse puolustautua loukkausta vastaan. En siis halua mitenkään vähätellä loukkaamista, tuomitsen sen täysin. Loukkaamista täytyy toki vastustaa ja osoittaa se loukkaajalle.
Ajatukseni ydin on kuitenkin se, että toisen puolesta loukkaantuminen on usein väärä reaktio vääryyteen. No, loukkaantuminen on tunne, ja sitä itsessään on vaikea torjua. Mutta jos tunteen (eli toisen puolesta loukkaantumisen) päästää valloilleen, niin usein sulkee pois sellaisen rakentavan toiminnan, jolla alkuperäistä loukkaamista voisi parhaiten vastustaa.
Huonoa käytöstä, kaikissa muodoissaan, ei pidä suvaita eikä tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti