Mauno Koivisto sanoi joskus aktiiviaikoinaan olevansa Bernsteinilainen sosialisti, jolle liike on tärkeämpää kuin päämäärä. Koivisto tarkoitti, että vaikka olikin sosialisti, ei hän tavoittele vallankumousta vaan jatkuvaa liikettä kohti parempaa yhteiskuntaa. En tainnut tuolloin olla ihan vielä äänestysikäinen, mutta silti tuo on jäänyt mieleeni.
Ehkäpä olen myös itse jonkinlainen Bernsteinilainen ajatusmaailmaltani. Kuten aiemmissa viesteissäni olen maininnut, en usko absoluuttisiin totuuksiin, sillä ne ovat joko äärettömän pieniä totuuksia kuvaten asiaa vain yhdeltä kannalta, tai sitten totuus on niin laaja että se on käytännössä hyödytön ja soveltamaton. Joten kun en usko että on olemassa mitään lopullista hienoa päämäärää mihin pyrkiä, niin joku voisi ihmetellä että onko filosofiassa sitten mitään järkeä. Tähän sitten pätee tuo Bernsteinin ajatus, jossa liike on tärkeämpi kuin päämäärä. Eli ikinä ei ole turhaa pyrkiä parempaan maailmaan, vaikkei se lopullinen utopia, jossa kaikki maailman ongelmat ovat ratkaistut, olekaan realistinen tavoite.
Tämä pätee varsinkin ihmisiin. Koska ihminen on kärjistetysti sanottuna vaistoistaan riippuvainen eläin eikä analyyttinen tietokone, ei ihmiskunta koskaan tule pääsemään tilanteeseen jossa asiat olisivat kaikkien mielestä oikein. Silti ei pidä luovuttaa, vaan pyrkiä parantamaan maailmaa omalta osaltaan, ja erityisesti aloittaen itsestään. Useimmiten parhaaseen tulokseen pääsee muuttamalla ja tutkimalla omaa käytöstään, mutta tämäkään ei ole absoluuttinen totuus. Toki joskus täytyy yrittää hieroa muiden ihmisten teräviä kulmia pehmeämmiksi. Mutta siinäkin kannattaa miettiä miten sen tekee.
Esimerkiksi tänään tajusin haluavani huutaa työkaverilleni "Xxxx p**kele, älä aina keskeytä ja puhu päälle!" En kuitenkaan tehnyt tuota, kun pinnani on pitkä eikä tilanne ollut siihen oikein sopiva, paikalla kun oli paljon muita ihmisiä. Tuo purkaukseni olisi vain loukannut kyseistä henkilöä, ja hän olisi asettunut puolustuskannalle, kun julkisesti olisi joutunut kyseenalaistetuksi. Lisäksi se olisi ehkä aiheuttanut ristiriitaisia tunteita sivullisissa. Ehkä parempi olisikin ottaa asia puheeksi kyseisen henkilön kanssa kanden kesken, rauhallisesti, Täten asian saisi ehkä paremmin perille. Toki voisin yrittää oppia suvaitsemaan kyseisen henkilön huonoa käytöstä, jos eläisin absoluuttisesti aiempien kommenttieni mukaan, eli muuttaa itseäni. Mutta tässäkin tapauksessa "kompromissi" on parempi ratkaisu kuin asettuminen johonkin äärimmäiseen totuuteen.
Oikeastaan tarkoitan sanoa, että periaatteet ovat vaarallisia. Jos jokin asia on "absoluuttinen" totuus eli periaate josta ei voi joustaa, niin ihminen ei pysty näkemään asioita toisista kulmista. Ja siten kokonaisuus jää hahmottamatta. Ja parempaan pitää pyrkiä, mutta aina paremmuus ei ole samassa suunnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti