Suvaitsevaisuuden paradoksista absoluuttiseen totuuteen

Jos on suvaitsevainen ihminen, niin pitääkö suvaita suvaitsematonta ihmistä? Tämä suvaitsevaisuuden paradoksi nousee usein esille nettikeskusteluissa, joissa yleensä ensin joku on suvaitsematon, sitten joku tuomitsee suvaitsemattomuuden, jonka jälkeen tuomitseminen tuomitaan.

Karl Popper puolusti tätä "rajoitettua" suvaitsevaisuutta jotenkin seuraavasti: Jos laajennamme suvaitsevaisuuden koskemaan myös suvaitsemattomia, emme ole kykeneviä puolustamaan suvaitsevaista yhteiskuntaa suvaitsemattomilta ja heidän hyökäyksiltään. Näin rajaton suvaitsevaisuus johtaa siten lopulta kaiken suvaitsevaisuuden tukahtumiseen.

Karl Popperin tunnustaa paradoksin olemassaolon ja tarpeen. Rajaton tai absoluuttinen suvaitsevaisuus on itsensä tuhoava paradoksi, joten käytännöllisen suvaitsevaisuuden täytyy olla myös suvaitsematon. Eli jopa filosofit, jotka aiemmin (Hegel etunenässä) pyrkivät selittämään ja kuvaamaan luonnollisia asioita ehdottomina totuuksina, joutuvat tunnustamaan käytännön paradoksien olemassaolon.

Väitän siis että kokonaista maailmaa ja sen toimintaa ei voi kuvata loogisten väittämien avulla. Yhtenäisteoria, jonka avulla voitaisiin selittää koko maailma ja sen ihmiset, on siis mahdoton asia käytännössä. Tai jos Hegeliä seuraten lähdettäisiin muodostamaan teesejä ja antiteesejä ja näistä synteesejä, ja jatkettaisiin tavoitteena saada kaikki asiat maailmassa kuvattua, niin joko törmättäisiin jossain vaiheessa paradokseihin, tai sitten muodostuva väittämäjoukko olisi lähes äärettömän laaja ja sinänsä hyödytön.

Esimerkki: mistä absoluuttisesta totuudesta lähtisit liikkeelle tätä mallia muodostaessasi? Kannattaisi ottaa varmaan jotain niin sanottujen kovien tieteiden maailmasta, kuten fysiikasta tai matematiikasta. "1+1=2"? Entäpä jos väitän, että "1+1" voi olla myös 10? Ei tosin normaalissa kymmenjärjestelmässä, vaan binäärilukujärjestelmässä, jossa on vain ykkösiä tai nollia. Jotta "1+1=2" pitäisi paikkansa, niin täytyy määritellä sanat "yksi", "plus", "yhtäkuin" ja "kaksi" tietyllä tavalla. Matematiikassa ja muissa kovissa tieteissä tämä ei ole ongelma, koska niissä sanoille on sovittu vain yksi ja ainoa merkitys, ja matematiikan maailma on kuitenkin rajallinen.

Mutta heti kun siirrytään muihin tieteisiin, varsinkin niihin jotka käsittelevät ihmistä (pehmeät tieteet?), niin ei olekaan enää yhtä yksinkertaista määritellä sanojen merkityksiä yksiselitteisesti. Tieteet yrittävät toki asiaa hoitaa määrittelemällä omat termistönsä ja asioiden esitystavat, esimerkiksi lääketiede on hyvinkin tarkka asioista (ja syytä onkin).

Filosofi Ludwig Wittgenstein esitti, että kun filosofia on näennäistä kun se yrittää ylittää kielen asettamat rajat. Sanat ja lauseet ovat vain kielipelejä, jossa sanoilla ja niiden suhteilla on eri merkitys sen mukaan, millaista kielipeliä pelataan. Ja kaikki yritykset irtautua kielen loogisesta rakenteesta ja esittää kokemuksesta riippumattomia varmoja filosofisia ovat turhia, koska se merkitsisi kielen rajojen ylittämistä.

Tässä olen hyvin pitkälti Wittgensteinin kannalla. Ja nyt Wittgensteinin lausuma: "Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava" saa uuden merkityksen. Syy, että jostain ei voi puhua, ei ole mikään sananvapauteen tai moraaliin liittyvä asia, vaan käytännöllinen toteamus maailman perinpohjaisen selittämisen turhuudesta.

Lyhyesti sanottuna absoluuttisia totuuksia ei ole. Jos jokin yrittää olla absoluuttinen totuus, niin se joko kuvaa äärettömän pientä asiaa, tai sitten tämä totuus laajenee mahdottoman isoksi väittämien joukoksi. Kummassakaan tapauksessa siitä ei ole mitään käytännön hyötyä.

Olen ehkä jonkin sortin pragmatisti, mutta mielestäni tämän jälkeen kaiken selittävältä (analyyttiseltä) filosofialta putoaa pohja pois. Samalla putoaa pohja nettikeskusteluissa usein esiintyvältä asioiden äärimmäisyyteen viemiseltä, jolla saadaan helposti väittelyitä aikaan. Eli nettikeskusteluissa jokin yksittäinen mielipide otetaan absoluuttiseksi totuudeksi, joten sitä kärjistämällä ja siihen rajoittumalla saadaan esitettyä hyvinkin äärimmäisiä asioita, ja siten jotenkin vesitettyä alkuperäinen väite.


Ja tästäkään ajattelusta ei voi tulla paradoksi, eli sitä ei saa ottaa absoluuttisesti. Toki analyyttinen lähestymistapa asioihin on erittäin suositeltavaa, mutta analyyttistä ajattelua ei saa viedä äärimmäisyyteen. Rajansa kaikella, ja kohtuullisuus kunniaan. En tässä siis puolustele mitään hölynpölyjuttuja, päinvastoin.

Ja mihin tämä ajatuskulku sitten taas vie? Muuten kuin että nettikeskustelujen kärjistäminen ei ole kestävällä pohjalla? Nyt taas kaivattaisiin sitä analyyttistä ajattelua, tai sitten pitää lukea Wittgensteinia...

PS. Fysiikan yhtenäisteoria, joka selittäisi kaikki eri voimat yhdistäen muun muassa painovoimat ja sähkömagneettisen voiman, kuulostaa houkuttelevalta ajatukselta. Toivottavasti se joskus selvitetään, mutta ehkä olen skeptinen sen tuloksen suhteen samalla tavalla kuin muutenkin absoluuttisiin totuuksiin, eli turha kuvitella että teorian keksimisen jälkeen voitaisiin tehdä antipainovoimakoneita tai jotain. Mutta toivottavasti olen väärässä.