Sananvapaudesta vielä

Pari kommenttia netistä, vieläpä palstoilta jossa käydään älykästä keskustelua:

"Liberaalin demokratian perusperiaate on, että ihmisiä ei saa julkisesti loukata ja halventaa, sen sijaan ihmisten ideoita ja käsityksiä pitäisi saada vihata ja pilkata ilman rajaa." Ja "Sananvapauden ydin on nimenomaan arvottomien ajatusten kyseenalaistamisessa ja pilkkaamisessa."

Tästä on vaarallista kirjoittaa mitään, koska suurin osa lukijoista on jo tässä vaiheessa olettanut mitä mieltä olen ja suodattaa loput sen mukaisesti. Kannatan silti sananvapautta, vaikka sitäkin pitää mielestäni voida kyseenalaistaa.

Joten pohjaksi pari faktaa; kunnianloukkaus luonnollista henkilöä kohtan ja uskonrauhan rikkominen ovat Suomen lain mukaan rikoksia. Siten lain pohjalta molempien ylläolevien kommenttien pilkattavat "ideat", "käsitykset" ja "ajatukset" eivät saisi olla henkilöihin tai uskoon. Tätä en tässä kyseenalaista, enkä muutenkaan aio pohtia asiaa lain näkökulmasta.

Sana, mikä noissa kommenteissä törröttää pystyssä, on pilkkaaminen. Mikä pilkkaamisessa on niin arvokasta, että se pitäisi olla perustavanlaatuinen oikeus? Kritiikin ymmärrän, sillä yritetään yleensä tuoda esiin epäkohtia ja saada niihin parannus. Raja kritiikin ja pilkan välillä on veteen piirretty viiva (ja oikeudessa usein asiaa pohditaan miten kohde sen on käsittänyt). Kuitenkin jotkut vaativat oikeutta pilkata.

Yhden määritelmän mukaan pilkka on nimenomaan loukkaavaa ja häpäisevää. Sellaisena pilkan itsekkin ymmärrän, eli negatiivisena asiana. Joten jos tarkoitus on loukata tai häväistä, niin kuinka voisi loukata jotain abstraktia ajatusta tai ideaa, jotain joka ei pysty itse ajattelemaan ja tuntemaan? Pilkalla siis määritelmänsä mukaan on tarkoitus loukata, ja vain ihmiset voivat loukkaantua, eivät asiat. Ja kun pilkasta puhutaan, niin sen kärki usein kohdistuu kuitenkin ihmisiin, ja usein vieläpä stereotyyppiseen ajatteluun. "Ryhmä X" tekee siten tai täten, ja tuon "ryhmä X":n tilalla voi sitten olla uskovaiset, muslimit, homot, persut, viherpiipertäjät, maalaiset, poliisit, metsästäjät, jupit, tai mikä tahansa kuviteltu ihmisryhmä. Kuitenkin kaikki nuo ryhmät ovat mielestäni "olkiukkoja" tai vääristelevää ihmisten luokittelua. Ja toki osaavat ihmiset pystyvät muotoilemaan sanansa niin, että ne kirjaimellisesti eivät kohdistu ihmisiin, mutta kun ihminen nuo sanat tulkitsee, niin tästä normaalista tulkinnasta syntyy loukkaus ihmisiä vastaan.

Jos kuitenkin palataan aiheeseen ja lähestytään asiaa hieman psykologian suunnalta, niin tuntuisi että pilkan vastaanottaminen rakentavasti on vaikeampaa kuin kritiikin. Jos jotain ihmistä pilkataan, niin siinä yleensä tunteet ottavat vallan ja sen jälkeen ajatusten vastaanotto on vaikeaa. Tämä on ihan normaalia ihmisten käyttäytymistä, jos ihmistä loukataan tai häväistään, niin ihmisten ensimmäinen reaktio asiaan on loukkaantua, eli tunnereaktio. Ja kun tunnereaktio pääsee päälle, niin järkiperäinen toiminta on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta. En tunne yhtään oikeasti tunteetonta ihmistä, joten väittäisin että se pätee kaikkiin ihmisiin. Jos loukkaa toista, niin toinen ei pysty vastaanottamaan pilkan sisällä olevaa kritiikkiä, ainakaan niin kauan kun pilkan aiheuttama tunnereaktio on päällä.

Joten mitä hyötyä pilkkaamisesta sitten on pilkkaajalle? Sitä on mielestäni vaikea puolustaa kritiikkinä, koska pilkkaamalla vastaanottajan on sitä vaikeampi niellä. Jos joku haluaa oikeasti muuttaa asioita, niin siltä kannalta parempi lähestymistapa on rakentava kritiikki. Jos osaa muotoilla sanomansa niin, ettei toiselle tule voimakasta tunnereaktiota, niin asiansa saa paremmin perille. Rakentavalla kritiikillä on helpompi päästä keskusteluyhteyteen toisen kanssa, pilkkaamisella pääsee korkeintaan väittelyyn. Itse inhoan väittelyitä, joten en ymmärrä miksi niihin pitäisi pyrkiä. Tai jos haluaa väitellä ja riidellä, niin olisi avoin sen suhteen eikä selittelisi sitä jollain hienolla periaatteella. Ihminen kun on hyvä keksimään järkiperäisiä perusteluita tunteista kummunneille ajatuksille.

Joku voisi puolustaa pilkkaamista siedätyshoitona, eli sillä opetettaisiin toista suvaitsemaan pilkkaa paremmin. Tähän pätee mielestäni sama ylempänä mainittu perustelu, eli muut keinot ovat parempia. Ja toisaalta, miksi "miekkalähteystä" pitäisi harjoittaa? Mikä oikeus kenelläkään tavallisella ihmisellä on pakottaa toista ihmistä mihinkään?

Onko sanavapaus niin pyhä, että sitä ei voi kyseenalaistaa? Tämä lähestyy hieman usein esitettyä suvaitsevaisuuden paradigmaa, eli pitääkö suvaitsevaisuuden suvaita suvaitsemattomuutta. Joidenkin mielestä (kuulemma Karl Popper, pitäisi lukea) suvaitsevaisuus on niin pyhä asia, että suvaitsevattomuutta ei tarvitse sietää. Samalla näkökulmalla voisi kai käsittää sananvapauden niin pyhäksi, ettei sananvapautta saa kyseenalaistaa. Mutta itse en tuota logiikkaa vain vielä ymmärrä.

Miksi puutun tähän enkä vakavampiin asioihin, eli niihin epäkohtiin joista tämä sananvapauskeskustelu on kummunnut? Kaipa ihminen on luonteeltaan laiska, on mukavampi tehdä sitä minkä kokee itse tulokselliseksi kuin takoa päätään seinään. Eli on helpompi kritisoida ja yrittää opettaa niitä läheisiä joihin on keskusteluyhteys (esimerkiksi jonkun älykkään keskustelupalstan ihmisiin) ja joiden uskoo olevan vastaanottavaisia kuin esimerkiksi jossain kaukana asuviin kouluttamattomiin ihmisiin, jolloin vaadittaisiin ensin paljon työtä länsimaisen ajattelun opettamisessa ennenkuin pystyisi opettamaan itse asiaa. Toisaalta, miksi pitäisi olla fundamentalisti ja kieltää kajoamasta pienempiin epäkohtiin ennenkuin se suuri epäkohta on korjattu?

Miksi ihminen haluaa "opettaa"? Tämäkin kirjoitus, joka kritisoi huonosti kritisoivia eli pilkkaavia ihmisiä, voisi olla loukkaava jotakin kohtaan. Olisiko parempi vain olla hiljaa? Vai tarkoittaisiko se asian hautomista sisällään? Onko kuitenkin parempi purkautua jotenkin? Millainen purkautuminen olisi parasta?