Ahneudesta

Jokin aika sitten oli Tekniikka&Talous-lehdessä perusinsinööri Veijo Miettisen kirjoitus, jossa hän lainasi Sony-yhtiön perustajaa Akio Moritaa: "Raha ei ole ainoa motivaation lähde. Uskon, että ihmiset saavat tyydytystä saavuttaessaan tavoitteensa sekä ollessaan ylpeitä osaamisestaan ja työpaikastaan, johon on aamulla mukava tulla." Yhdyn tuohon lainaukseen, tuollainen työpaikka olisi lähes taivas. Samaa sanomaa on toistettu myös monesta muusta suunnasta, ja järkevissä työpaikoissa tähän kiinnitetään huomiota työhyvinvoinnin takia.

Mutta miksi sitten korkein johto tarvitsee optioita ja "stay-bonuksia"? Korkeinta johtoa pidetään yleensä älykkäinä ja taitavina ihmisinä, joten heidän olisi luullut tämän totuuden sisäistäneen jo kauan sitten. Ja nimenomaan korkeissa ja vaativissa toimissa johtotason ihmiset pystyisivät ajamaan omia tavoitteitaan ja saamaan tyydytystä sitä kautta. Mutta taisi Akio Moritakin ihmisen luonteen tajuta, kun lainauksen alussa mainitsi: "Raha ei ole ainoa motivaation lähde." Eli toki rahaakin tarvitaan, ja se on erittäin hyvä motivaation lähde, työtyytyväisyyshän tulee lainauksessa vasta sen jälkeen. :)

Eli jos oltaisiin idealistisessa maailmassa, jossa ihmiset olisivat järkeviä eivätkä toimisi tunteiden pohjalta, niin työtyytyväisyys voisi olla se tärkein motivaattori. Kuitenkaan ihmiset eivät toimi pelkästään järjen perusteella. Jos et tähän usko, niin lue vaikka Tunneäly-kirja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Daniel_Goleman).

Mikä sitten motivoi älyttömän korkeissa bonuksissa? Järjellä niitä on vaikea perustella, joten arvailut kääntyvät tunteisiin. Voisiko korkeat bonukset ja muut ansiot olla joillekin tapa kilpailla? Eli mitä korkeammat ansiot, sitä menestyksekkäämpänä ihminen itsensä kokee, varsinkin tässä kilpailuyhteiskunnassa. Voisi liittyä testosteroniin, tämä kilpailuvietti siis. Ja tietenkin kateuteen, perisyntiin. Eli näille ihmisille ei riitä oma sisäinen tyytyväisyys, tunne että on sisäisesti onnistunut. Voisiko sanoa, että heidän omanarvontuntonsa on heikko, koska joutuvat vertailemaan itseään muihin ihmisiin ansioiden kautta, ja sitä kautta ehkä tuntemaan ylemmyttä?

Joten kun seuraavan kerran tulee uutisia yritysjohdon ahneudesta, niin ota se vain merkkinä, että kyseisellä ihmisellä on heikko omanarvontunto, että hänelle ei riitä sisäinen tyytyväisyyden tunne.

Me olemme inhimillisiä ihmisiä kaikki. Luultavasti itsellenikin nämä kirjoitukset ovat vain omien inhimillisten tunteiden aiheuttamia, eikä aina ylevien tunteiden. Mutta jos ymmärtäisin miten, niin olisiko se tie kohti jonkinlaista "valaistumista", jolloin itse voisin käyttäytyä järkevämmin ja päästä tunteiden kahleista edes hieman irti?