Aiemmin kirjoitin, että tärkeämpää on muuttua itse kuin muuttaa muita. Tämä siis siksi, koska se on helpompaa ja tehokkaampaa, eli tuottaa itselle helpommin tuloksia. Kuitenkin jos tuossa mentäisiin äärimmäisyyksiin, kuten netissä on tapana, niin tuo ohje estäisi vaikkapa koululaitoksen. Eli sanomattakin selvä lienee, että myös opettamista ja kouluttamista tarvitaan.
Kuitenkin opettamisella ja kouluttamisella on myös negatiivinen sivumaku. Esimerkiksi vaikkapa kun opetetaan jotakuta tavoille tai annetaan opetus, käyttäen tiettyä vihaista äänensävyä. Tai tietynlainen pyytämättä tehty opettaminen voi olla myös jonkinlainen itsekorostuksen muoto, jolla osoitetaan opettajan paremmuus opetettavan suhteen. Molemmissa tapauksissa puuttuu toisen ihmisen kunnioittaminen, eli perimmäinen motiivi "opetukselle" ei ole toisen ihmisen parhaan ajattelu.
Kun muistelen omia koulu- ja opiskeluaikojani, niin parhaiten ovat jääneet mieleen tilanteet, jossa on syntynyt itselleni ahaa-elämys, eli tajuamisen hetki. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että olisin itse jotenkin älykäs keksiessäni jotain, vaan todennäköisemmin niin että opettaja on osannut johdattaa ajatuksiani niin, että ajatus on syntynyt omassa päässäni itse, eikä se ole sinne kuulemalla tai lukemalla tullut. Varmaan samasta syystä opin myös parhaiten konkreettisella tekemisellä pänttäämisen sijasta, koska silloin havaitsee asioita ja niiden suhteita selkeämmin. Ja usein oppiminen on helpointa, kun uuden asian voi kytkeä jo tietämiin asioihin, valmiille perustalle.
Joten tehokkainta opetusta on se, kun saa opiskelijan itse ymmärtämään ja keksimään asiat. Tämä vain vaatii opettajalta itse asian ymmärtämisen lisäksi paljon pedakogisia tai psykologisia taitoja, kun pitäisi ymmärtää miten asiat parhaiten kytkeytyvät vanhaan tietoon opiskelijan aivoissa. Apuna tässä voi olla, jos muistaa miten asiat on itse oppinut, jolloin opetusta voi lähestyä samalla tavalla. Mutta ihmiset ovat erilaisia, joten se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä ole toiselle paras tapa.
Jos opetusta tehdään suurelle porukalle, ei tietenkään pysty huomioimaan kaikkia opiskelijoita. Mutta kuitenkin interaktiivinen malli on yleensä parempi kuin luennoiva. Täytyisi siis saada opiskelijat mukaan eli huomioitua heidät. Tämä voi olla jonkin asian tuntijalle raskaampaa kuin pelkkä asian selittäminen, ja toisaalta itsekeskeisille ihmisille hankalampaa kun ei voi tuoda omaa osaamistaan esille. Hyvä opettajan pitäisi siis jäädä jopa taka-alalle hyvässä opetuksessa.
Ja mitä sitten? Tuo ylläoleva on jokaiselle ihmiselle aivan tuttua asiaa. Miksi siis lähdin tätä kirjoittamaan? En tiedä, mutta yksi mieleentuleva ajatus on, että eikö koko opettaminen ole ristiriitaista, kun aiemmin kirjoitin että työssä pitäisi tehdä sitä mistä itse saa tyydytystä, ja opettajan pitäisi itse jäädä taka-alalle? Ei, jos on terve itsetunto ja osaa olla tyytyväinen siitä mitä itse saa aikaan eli opiskelijoille oppi ja keksimisen ilo, eikä tarvitsisi tuoda itseään muuten esille. Mutta onko tuo oikein nykymaailmaa?
No joo, tämä juttu taisi päättyä anti-klimaksiin, eikä tuonut mitään keksimisen ideaa lukijan mieleen. Hieno teoria, mutta vaikea toteuttaa käytännössä.
Ellei tuota ajatusta sitten voisi soveltaa tavallisessa elämässä, esimerkiksi nettikeskusteluissa. Sen sijaan että toisi esille omia ajatuksiaan, pitäisikin kommentoida ja kannustaa toisen ajatuksia, varsinkin "oikeaan" suuntaan. Olisiko tuo mahdollista, ja voisiko siitä saada tyydytystä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti